sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

onnittelukortteja


Tässä pari onnittelukorttia, jotka valmistuivat edellä esitteleminieni vauvalahjan ja uuden kodin lahjan kavereiksi.

Kolme viikkoa on vierähtänyt sairaslomaillessa ja huomenna taas koittaa paluu arkeen. Lapset tosin saivat vesirokon ja töihin paluu vaarantui. Onneksi kuitenkin rakas ukkoseni lupautui viettämään muutaman päivän lapsosten kanssa kotona, niin äitikin pääsee välillä maistamaan työelämää. Ihan kivaa vastapainoa kotona olemiselle sekin... tosin ompelukset ja askartelut jäävät taas eittämättä vähemmälle kun aikaa ei ole ihan niin paljon, mutta aina sitä joku pieni hetki jostakin liikenee yhdelle tai toiselle saumalle. Ja kun näitä hetkiä yhdistää tarpeeksi, tulee siitä joskus jotain valmistakin. Se on se mikä käsitöissä minua kai kiehtoo. Käsitöissä niin kuin puutarhan hoidossakin näkee oman kätensä jäljen ja se on aina mukavaa. Tulee tunne, että kaiken tohinan keskellä saa oikeasti jotain aikaiseksikin, kun työn tuloksen näkee omin silmin.

Mukavaa kevään odotusta kaikille teille, jotka tänne silloin tällöin eksytte!

Minna

Tuliaisia uuteen kotiin




Menneellä viikolla vierailin lasten kanssa ystäväni uudessa kodissa. Tuliaisiksi taiteilin keittiösetin, johon kuului pyyhe ja pannulappu. Tämän näköisiä niistä sitten tuli.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Vauvalahja




Tämännäköinen tildapupu lähti vauvalahjaksi ystäväperheeseen.
Malli on tildan kevät kirjasta.



keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tildailua


Ajan kulukseni järjestelin vanhoja kuvia koneella ja löysin sieltä kuvia vanhoista tilda-töistäni. Päätinkin julkaista niitä nyt täällä.

Ylimmässä kuvassa tildan lammas. Se on nyt noin vuoden päivät vartioinut kylppärimme hyllyllä. Materiaalina on vanha pyyhe. Kierrätystä siis.
Samoihin aikoihin valmistuivat suojukset rasvapurkkeihin. Olen rasvan suurkuluttaja ja haluan että rasvapurkit ovat helposti saatavilla. Niinpä ompelin niihin suojukset, jotka näyttävät melko paljon nätimmiltä kuin pelkät rasvapurkit. Sydänkuviot ovat tildakaavalla tehdyt. Homma on helppo. "Pötkö" on pohjasta avoin, joten ei tarvitse kuin leikata purkin ympäri ulottuva kangaspala ja ommella se sivusta yhteen. Koristella voi sitten oman maun mukaan. Näissäkin käytetty kierrätysmateriaalia. Suojukset nimittäin valmistuivat ikivanhoista pellavalaudeliinoista, joista sopivasti sai kuluneiden reikien välistä leikattua sopivat palat.


Nämä seuraavat kaksi kaverusta vartioivat nykyisin makkarin hyllyllä. Välillä ne ovat riepoteltavina lasten leikeissäkin, mutta yllättävän hyvin ovat kestäneet.
Ylemmässä kuvassa tilda-kaavalla tehty koira ja alemmassa sitten kissa. Näitäkään varten ei tarvinnut kangaskauppaan lähteä. Jossakin ostamassani sisustuskorissa oli sisäkangas, jota en tarvinnut. Siitä sitten ompelin nämä eläimet.



Minna

Uusi ulkomuoto



Vihdoin sain aikaiseksi sen, mitä olen ajatellut tehtäväksi jo aikoja eli siistittyä blogini ulkomuodon enemmän itseni näköiseksi. Kiitos siitä oikeastaan umpilisäkkeelleni, joka päätti viikonlopun aikana tulehtua niin pahasti, että jouduin päivystysleikkaukseen. Tästä seurauksena nyt siis se, että aikaa on enemmän kuin normaalisti, koska mitään tavallista kotityötä ei kovinkaan paljon pysty tällä hetkellä tekemään. Eilisen saavutuksina tiskikoneen tyhjennys, roskapussin vienti ja pyttipannun teko edellispäivän ruuantähteistä. Tämän päivän saavutuksina ei vielä mitään tuohon verrattavaa, sillä jumituin nyt tähän koneelle. Huomenna tämä rauha sitten jo murtuukin, kun lapset ovat taas kotona ja pitäisi yrittää pysyä tahdissa mukana. Joskin haasteita saattaa tulla eteen, sillä nostamaan en pysty mitään kolmea kiloa painavampaa ja liikkumisnopeuskin on n. 3m/minuutti. Sen kun lapset huomaavat, niin voipi olla äiti ongelmissa, mutta se on onneksi vasta huomenna... :)

Niin ja jos palaamme vielä tähän sivuston uuteen ulkomuotoon, niin se löytyi Keisarin uudet vaatteet- sivustolta ja tuo ihanan vintage-kuvan löysin myös netistä.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

pääsiäistä odotellessa


Kevään tietää tulevan, kun pääsiäisaskartelut alkavat pyöriä mielessä. Yhden illan puhteina askartelin lasten kanssa tipuja. Tuollaisia "kierrätystipuja" niistä sitten tuli. Vartalo on tehty suklaamunien sisuksesta ja täytteenä on riisiä, jotta pysyvät pystyssä. Vähän rokkitipuja nuo kyllä ovat,, lapset kun saivat valita käytettävät höyhenet ja liimata osat. Menevät kyllä raeruohon seassa oikein mainiosti.


Minna

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Talvista maisemaa...


Tänä vuonna on saatu nauttia kunnon talvesta. Ainakin minun mielestäni tosiaan nauttia. On nykyään niin harvinaista, että täällä lounaisrannikolla on tällainen talvi. Normaalistihan talvi menee enemmän tai vähemmän loskaisissa tunnelmissa. Ja jos lunta on ollut, en muista lapsuusaikojeni jälkeen sitä olleen näin paljon. Ja vaikka pakkastakin on ollut ennätysmäärä, niin tämä tyttö on kyllä nauttinut. Tosin kokemusta pakkasista saattaa hieman lieventää kahden viikon piipahdus "kesässä" Thaimaan matkalla...

Nyt odotellaan jo kevättä ja muutama aurinkoinenkin päivä on jo saatu. Viime viikolla innostuin kuvailemaan pihalla tätä harvinaista näkymää ennen viikonlopun suojasäätä.




Erikseen on vielä mainittava, että kuvassa näkyvä leikkimökki on isäni ja mieheni viimekesäinen taidonnäyte ja lasten kovassa käytössä. Keväällä on edessä verhojen ompelu lasten "pikkukotiin"

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

Minna

Villasukkia



Thaimaan loma tuli tehtyä ja nyt on aika alkaa odottaa kevättä.
Viime aikoina käsillä tekeminen on ollut vähäisempää.
Ennen joulua tuli tehtyä vähän liikaakin, joten pieni hiljaiselo sillä
rintamalla ei ole ollut pahitteeksi. Hetki on jo ehtinyt vierähtää viime päivityksestäkin.

Lapsille tuli kuitenkin tehtyä villasukat jalkoja lämmittämään.
Lattiat kun ovat
kodissamme melko vilpoiset kovilla pakkasilla.
Ja niistähän on tänä talvena
saatu nauttia. Näiden sukkien
"erikoisuus" on pohjassa olevat "jarrut", joten ei tarvitse lasten
liukastella lattioilla.
Ensimmäinen kerta kun itse tätä ainetta kokeilin. Ihan toimivaa...





Minna