perjantai 2. heinäkuuta 2010

Heinäkuun alun tunnelmia


Niin se sitten vain kesäkuu tuli ohitettua ja heinäkuu on jo kovassa vauhdissa. Keväällä sitä niin odottaa kesän tulemista ja sitten yhtäkkiä huomaa, että taas se meni jo. No onneksi sitä vielä on jäljellä...

Tänään kiertelin kameran kanssa pitkin pihaa ja tässä nyt niistä muutama otos.

Oppineittenkukkaa kylvin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. En tiedä olisiko kuulunut leikata, jotta olisi haarautunut. Nämä kaverit ainakin ovat pitkiä soiroja ja jokaisen päässä yksi kukka. No mitäpä tuosta, ihan nättejä kukkia kuitenkin...


Pionit ovat ehdottomasti yksi lempikukistani.




Kesäkukat voivat hyvin amppeleissaan. Luulen, että laittamillani kastelurakeilla on jotain vaikutusta. Eivät mielestäni ihan niin usein tarvitse kastelua kuin aikaisempina vuosina.



Juhannusruusu päättelee jo kukintaansa, mutta muutamia kauniita kukkia kuitenkin vielä löytyy.


Kasvimaakin alkaa tuottaa jo satoaan. Ensimmäiset mansikat on jo maisteltu ja jonkin ajan kuluttua saadaan salaatinlehtien kaveriksi oman maan kasvihuonekurkkua. Tomaatit odottelevat vielä punastumistaan. Keväällä messuilta ostamani uusi chilikin tuottaa satoa, kuten myös muut jo viime vuonna testatut lajikkeet.





Merivesikin alkaa olla melko lämmintä, ainakin pienen lenkin jo pystyy kiljumatta uimaan... :)


Mukavia heinäkuun päiviä kaikille!

Minna

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, teidän pihalla näyttää todella kivalta!

    Mukavia heinäkuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kukkaloistoa!
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kuvasi pistivät minut huokailemaan. Heinäkuun alussa jo mansikoita ja noin upeita tsinnioita (olikohan sama asia kuin oppineidenkukka?). Taidat olla aikamoinen viherpeukalo! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne, piristävät mieltä. Ja kyllä tietääkseni tsinnia ja oppineidenkukka ovat sama asia. Kukka näyttää hieman isommalta tuossa kuvassa kuin on todellisuudessa, mutta on silti kyllä kaunis. Nyt varret ovat jo haaroittuneetkin ja odottelen kukkia enemmänkin. Kun tuossa heinäkuun alkupuolella kukkia ei tosiaan vielä ollut kuin kukka per varsi... :)

    VastaaPoista