tiistai 1. kesäkuuta 2010

Siivouspäivä ja taimien istutusta



Tänään Matalassa vietettiin siivouspäivää, vaikka keli ulkonakin oli mitä ihanin. Mutta päätetty mikä päätetty. Tänään siivotaan. Kun talo oli siistitty, oli mukavaa koristella hieman kukin. Omat kukkansa sai niin keittiö kuin kuistikin.



Onneksi siivoukset tulivat valmiiksi ajoissa ja ehdin vielä pihallekin nauttimaan ihanasta päivästä. Venla valmisti "maittavan" aterian ahkerille siivojille. Oli mielestäni niin suloisen näköinen ateria, että oli aivan pakko se ikuistaa. Onneksi ei kuitenkaan tämä jäänyt päivän ainoaksi ateriaksi... :)



Syömisen jälkeen sitten pihahommiin...


Istutin kasvattamiani yrttejä ruukkuun. Toivon mukaan ne lähtevät siinä kasvamaan. Jouduin nimittäin harventamaan niitä aika reilulla kädellä. Minulla kun on outo tapa tunkea aina koko purkki täyteen siemeniä ja sitten olen ihmeissäni kun taimia puskee aivan yli tarpeen. Kuvittelen vain, että jos ne eivät idäkään niin on sitten suuremmalla todennäköisyydellä edes yksi taimi... no ehkä muistan ensi keväänä, että ei koko purkillista siemeniä... :)

Keskelle ruukkua istutin pari isoa samettikukkaa vähän väriä antamaan. Ensimmäistä kertaa kokeilussa on tuollainen kastelugeeli. Pitäisi auttaa siihen, ettei tarvitsisi ihan jatkuvasti olla kastelemassa. Saapi nähdä sitten miten toimii.


Nämä paprikan taimet joutuivat kasvamaan purkkiin, koska kasvihuoneen multatila loppui kesken. (Voi kun joku päivä vielä saisimme toisen kasvihuoneen...)
Itseasiassa jännityksellä odotan mitä näistä taimista oikeastaan kehittyy. Venla nimittäin kylvi keväällä tietämättäni kaupasta ostetun paprikan siemeniä kukkapurkkiin. Ihmettelinkin ensin, mitä ihmeen rikkaruohoja siellä on alkanut kasvamaan, mutta kun Venla hoivasi niitä niin kovin, tajusin hänen ne sinne istuttaneen. Eihän noita sitten raaskinut poiskaan nyhtää, vaan koulin ne uuteen purkkiin ja nyt ovat jo näin komeita taimia. Aika sitten näyttää saadaanko näistä mitään satoa, vai koristavatko kasvihuonettamme ihan muuten vain.


Minna

1 kommentti:

  1. Taas löytyi uusi kiva blogi,Ruusujen ja Rikkaruohojen kommenttiloodan kautta tänne osuin:).Taidan alkaa saman tien lukijaksesi. Mukavaa alkukesää:)

    VastaaPoista